Kristiina Kokkonen

Kristiina.jpg
 
 

Tulen perheestä, jossa molemmat vanhemmat työskentelivät lääkäreinä. Lapsuudessani vanhempien ammatti vei koko perheen kehitystyöhön Afrikkaan ja nuoruudessani vietin paljon aikaa vanhempien työpaikoilla tutustuen sairaaloiden pitkiin käytäviin, odotustiloihin ja vihreä-valkosävytteisiin potilashuoneisiin. Samalla opin paljon lääkärin työstä erilaisissa olosuhteissa. Luonnollisesti kiinnostuin ihmisten auttamisesta vanhemmiltani saamani esimerkin myötä.

Opiskelin ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen fysioterapeutin tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Kiinnostukseni liikuntaa ja kehon toimintaa kohtaan oli herännyt liikunnallisten harrastusten, kuten tanssin, teatterin ja itsepuolustuslajien myötä. Tutustuinkin monipuolisesti biomekaniikan eri osa-alueisiin ja opin paljon liikunnan hyödyistä osana sairauksien hoitoa ja kuntoutusta. Halusin kuitenkin tietää fysiologiasta sekä sairauksien patofysiologiasta ja diagnostiikasta lisää, joten jatkoin opintojani Oulun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa tehden fysioterapeutin työtä opintojen ohessa.

Nämä ammatilliset oppilinjat kulkivat ajatuksissani kandidaatiksi valmistumiseen saakka. Hakeuduin fysioterapia osa-alueiden jatkokoulutuksiin ja kehitin manuaalista osaamista toteuttaen itseäni kuntoutuksen maailmassa. Ammatillisen identiteettikriisin koin vasta, kun lähdin ensimmäistä kesää lääkärin työhön terveyskeskukseen eikä aikaa fysioterapeutin työlle enää riittänyt. Jäin kuitenkin pohtimaan näiden ammattien yhdistämistä tai hyödyntämistä esimerkiksi tutkimustyön kautta.

Ennen erikoistumistani tuki- ja liikuntaelin sairauksiin työskentelin paljolti terveyskeskuksissa sekä sairaaloiden eri klinikoilla. Fysiatria tuntui sellaiselta erikoisalalta, jossa ihmistä katsotaan kokonaisuutena päästä varpaisiin ja kehon sisältä ulos. Tämä lääketieteen ala myös tarjosi mahdollisuuden yhdistää sekä fysioterapeuttina että lääkärinä oppimiani asioita. Erikoistumisen jälkeen jatkoin opintojani kuntoutuksen ja kivunhoidon pariin syventäen, tavoitteena laajempi ”työkalupakki” osana potilaideni hoitoa ja kohtaamista. Työssäni mm. sairaala Ortonin kipukuntoutuksessa ja kipupoliklinikalla olen oppinut mitä todellinen moniammatillinen työskentely on.

Koska elämässä tapahtuu asioita, päädyin töihin syöpätautien klinikkalle, ehkä myös työstääkseni kokemuksiani. Jaksolta mukaani tarttui mielenkiintoinen projekti liittyen syöpää sairastavien ihmisen liikunnalliseen kuntoutukseen ja elämänlaadun parantamiseen. Väitöskirjaprojektini aikana monet asiat ovat loksahdelleet kohdalleen osana fysioterapian ja lääketieteen oppien yhdistämistä.

Rakastan nykyistä työtäni, sen monipuolisuutta ja ihmiskeskeisyyttä. Potilaani pyrin kohtaamaan kokonaisina ihmisinä ja auttamaan heitä parhaan kykyni mukaan ja hyödyntäen koko hoitotiimiä.

Vaikka aina ei ole mahdollisuutta ratkaisuun sairauden poistamiseksi, tuetaan hyvällä hoidolla oireettomuutta ja toimintakykyä sekä tarjotaan potilaalle avaimet omaan oirehallintaan hankalissakin tilanteissa.